Tässä ensimmäiseksi hieman taustatietoa lyhyesti tiivistettynä.

Olen tällainen jo melkein nelikymppinen nainen, lapsena koulukiusattu ja yksinäinen. Paniikkihäiriöön sairastuin jo alle parikymppisenä, ja niiden kohtausten kanssa on tullut elettyä, joskus hieman paremmalla ja toisinaan hieman huonommalla menestyksellä, mutta ELÄMÄ JATKUU. Lapsia minulla on kaksi, nyt jo teini-ikäisiä. Naimisissa olen ollut ja eronnutkin olen. Läheisistäni olen menettänyt veljeni oman kätensä kautta keväällä 1995. Isäni melkein menetin pari vuotta sitten, mutta enkeli oli onneksi varjelemassa ja hän on nyt toipunut todella paljon aivoverenvuodosta, joka aiheutti hänelle toispuoleisen halvauksen ja puhekyvyn menetyksen. Elämä on ollut todella rankkaa välillä, ja yksin monesti olen kyyneleeni itkenyt, kun ulospäin niin monesti näytän vain sitä vahvaa minää. Itsestäni sen verran, että alkoholia enkä tupakkaa käytä ollenkaan, en ole niitä, lähinnä siis alkoholia, elämääni enempää sekoittamaan. Paniikkikohtaukset ovat hallinneet elämääni jo nuoruusvuosista lähtien, siinä sitä olisi jo enemmän kuin tarpeeksi yhdelle pienelle ihmiselle kannettavaksi.

Kaunis kiitos Juha Tapiolle hänen hienoista lauluistaan, erityisesti "kelpaat kelle vaan" ja "kaunis ihminen", niistä kappaleista ammennan voimaa itselleni silloin kun tuntuu että nyt ei enää enempää jaksa kantaa.