Joo, yö meni huonosti, sekin aika jonka sain nukuttua, meni painajaisissa... töistä. Pomo on jotenkin niin luotaan työntävä eikä osaa ollenkaan ymmärtää mun tuskaa ja se vaan nostaa entisestään kynnystä palata työn ääreen. Silloin kun ilmoitin hänelle asiasta että jään sairaslomalle isäni kuoleman aiheuttaman järkytyksen takia... niin sain vain tylyn tekstiviestin vastaukseksi: "ikävä juttu,jolle ei voi mitään." Työkaverikin laittoi silloin viestiä, että saan nyt sitten surra oikein luvan kanssa kokonaiset kolme päivää ja sitten hän voisikin jo taas alkaa käymään mun kanssa läpi työasioita vaikka vaan puhelimitse. Niin, ja silloin kun tämän tiedon isäni äkillisestä poismenosta sain, 20min ennen varsinaisen työajan loppumista, tämä samainen työkaveri totesi, että eikös se äiti olisi voinut edes odottaa että minun työaikani loppuu, ennenkuin minulle noin järkyttäviä uutisia ilmoittelee!

Sain lääkärille ajan tälle aamulle ja kohta sinne sitten olen menossa. Tiedänhän minä ettei tää sairasloman pitkittäminen ole hyvä homma, mutta jotenkin se asenne siellä työmaalla rassaa, tuntuu etten enää milloinkaan halua sinne palata, vaikka pakkohan mun on.

Kirjoittelen taas myöhemmin, nyt tuli vaan sellainen olo että oli pakko saada kirjoittaa.

Voimia ja jaksamista tähän viikkoon kaikille.